Nämä ovat mittakaavaisia muovisia pienoismallisarjoja, jotka vaativat kokoamista ja maalausta. Ne eivät sisällä maaleja ja liimoja, ellei toisin mainita.
Kuvaus
Hawker Siddeley Harrier hämmästytti maailmaa ainutlaatuisella kyvyllään nousta ja laskeutua pystysuoraan käyttämällä tehokkaan 8000 kg työntövoimaisen moottorinsa suuntaisvoimaa. Konseptia testattiin ensimmäisen kerran vuonna 1960, ja lentokone kävi läpi monia testaus- ja muutosjaksoja ennen kuin Royal Air Force ja muut maat hyväksyivät sen vuonna 1974. Tuotanto-Harrierit käyttivät joko Pegasus 6- tai 11-moottoria, joiden työntövoima oli 8000 tai 9750 kg, ja oli luonnollista, että Royal Navy löytäisi käyttökohteen tämän tyyppiselle lentokoneelle laivastonsa ilmavoimissa. Erilaiset poliittiset ja taloudelliset tekijät viivästyttivät “laivastoidun” Harrierin tilausta toukokuuhun 1975 asti, jolloin amiraliteetti tilasi ensimmäiset 24 lentokonetta sekä yhden T.Mk.4-koneen vuonna 1980.
FRS.1 erottuu helposti maapohjaisista vastineistaan muokatun nokkaosan ansiosta, joka sisältää korotetun ohjaajan istuimen ja Ferranti Blue Fox -tutkan, sekä pääaseistuksena Sea Eagle -meritorjuntaohjukset ja AIM-9L Sidewinder -ilmataisteluohjukset. Martel- tai Harpoon-ohjuksia voidaan kantaa vaihtoehtona Sea Eaglelle, kunnes jälkimmäiset tulevat operatiiviseen käyttöön. Ensimmäinen FRS.1, joka lensi, oli itse asiassa ensimmäinen tuotanto-Sea Harrier 20. elokuuta 1978, ja prototyyppimalli myöhemmin joulukuussa 1978. Sea Harrierien kotipaikaksi nimettiin Yeoviltonin laivastotukikohta, ja he vastaanottivat ensimmäiset lentokoneet kesäkuussa 1979, jolloin intensiiviset lentokokeet alkoivat “100/VL”-laivueen kanssa neljä päivää myöhemmin.
Tämä IFTU-yksikkö nimettiin 700A-laivueeksi syyskuussa 1979 ja uudelleen 899-laivueeksi maaliskuussa 1980. Sea Harrier -operaatioita varten oli tilattu kolme “Through-Deck”-risteilijää: Invincible, Illustrious ja Ark Royal, joista ensimmäinen otettiin käyttöön heinäkuussa 1980. Kaikki kolme alusta varustettiin “hyppyrimäellä” täyden kuorman nousun helpottamiseksi, ja tämä asennus lisättiin myös komentoalus HMS Hermesille, kun sille osoitettiin Sea Harrier -laivue. Intia teki pienen vientitilauksen Sea Harriereista marraskuussa 1979 kuudesta FRS.51-koneesta ja kahdesta T.60-koulukoneesta.
Sea Harrier, yhdessä RAF:n GR3 Harrierien kanssa, asetettiin todellisiin taistelutesteihin Falklandinsaarten kriisin aikana. Brittiläinen Etelä-Atlantin voima vahvistui GR3- ja FRS.1 Harrierien lisäyksellä, mikä nosti hyppykoneiden kokonaisvahvuuden noin 40 lentokoneeseen Hermes- ja Invincible-lentotukialuksilla. Sea Harrier (FRS.1) tarjoaa noin 30 % enemmän hallintaa helpompaa laskeutumista varten ja paremman näkyvyyden “nokan yli”; kuitenkin RAF:n GR3-koneet toimivat hyvin yleisissä operaatioissa konfliktin aikana, ja molemmat lentokoneet kunnostautuivat äärimmäisellä tavalla. Royal Navyn Harrierit maalattiin konfliktin aikana uuteen “hillittyyn” mattasiniseen viimeistelyyn, kun taas RAF:n lentokoneet olivat tummanharmaassa värityksessä. Mach 0,9 matkanopeudella, 1,25 huippunopeudella ja 0 laskeutumisnopeudella tämä on todella monipuolinen taistelulentokone, joka tulee olemaan asevarastoissa vielä monien vuosien ajan.
Tietoa mallista
1/48 mittakaavan muovinen kokoamissarja
Vaatii kokoamiseen: liimaa, maalia ja viimeistelytarvikkeita
Erikoistunut versio Hawker-Siddeley Harrierista
Brittiläisen Royal Navyn menestyksekkäästi käyttämä Falklandin sodan aikana
Ilmajarru voidaan esittää avattuna tai suljettuna
